Outi Alanko-Kahiluoto Vihreiden kansanedustaja Helsingistä.

Hallituksen sote-malliin sisältyy riski rokotuskattavuuden heikentymisestä

Vetoan hallituksen ministereihin: jos olette huolissanne rokotuskattavuudesta, poistakaa ajamastanne sotemallista mahdollisuus yksityisiin neuvoloihin. Tämä vaatisi lakiesityksestä vain yhden sanan poiston, mutta voi säästää henkiä.

Viime päivinä on keskusteltu rokotteista ja rokotuskattavuudesta Luodon kunnan surullisen tuhkarokkotapauksen seurauksena. Keskustan ministeri Annika Saarikko on vedonnut vanhempia rokottamaan lapsensa ja kokoomuksen ministeri Sanni Grahn-Laasonen on väläyttänyt, voisiko lapsen rokottamisen asettaa ehdoksi lapsilisän maksamiselle.

On hyvä, että poliitikot ovat laajasti huolissaan rokotuskattavuudesta. Uskon, että rokotuskattavuuden lisäämiseksi olisi syytä lisätä neuvontaa ja selvittää, mistä rokotevastaiset asenteet kumpuavat.

Suomen kansainvälisesti hyvä rokotuskattavuus on kattavan neuvolajärjestelmän ja rokotustoiminnan ansiota. Jos siitä halutaan pitää kiinni, ei kannattaisi antaa maakunnille mahdollisuutta käyttää asiakasseteliä yksityisiin neuvoloihin, kuten kokoomuksen, keskustan ja sinisten hallitus nyt tekee.

Hallituksen ajamaan markkinaehtoiseen sote-malliin sisältyy aito riski rokotuskattavuuden heikentymisestä. Uskaltaako yksityinen neuvola kannustaa rokotteiden ottamiseen, jos on vaarana, että rokotevastainen asiakas vaihtaa toiselle palveluntarjoajalle?

Olen pitänyt sosiaali- ja terveysvaliokunnassa aktiivisesti esillä sitä, että neuvolajärjestelmälle ei saa avata yksityistämisen ovea. Valiokunnassa kuulemamme asiantuntijat ovat kritisoineet voimakkaasti asiakasseteleiden tarjoamista neuvoloihin. Jopa valinnanvapauslain mietinnössä mainitaan tähän liittyen riski rokotussuojan heikkenemisestä.

Silti neuvoloiden asiakassetelit ovat edelleen mukana osana hallituksen sote-uudistusta. Vetoankin hallituksen ministereihin: jos olette huolissanne rokotuskattavuudesta, poistakaa sotesta mahdollisuus yksityisiin neuvoloihin. Tämä vaatisi lakiesityksestä vain yhden sanan poiston, mutta voisi säästää henkiä.

Suomen neuvolajärjestelmä on terveydenhoitojärjestelmämme kruununjalokivi. Sen ansiosta lapsikuolleisuus on maailman alhaisimpia, ja sen ansiosta kansallisen rokoteohjelman kattavuus on niin vankka. On käsittämätöntä, jos hallitus riskeeraa kaikkein parhaiten toimivan osan terveydenhoitojärjestelmäämme markkinoiden alttarille.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

2Suosittele

2 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (1 kommentti)

Käyttäjän ahkalevisalonen kuva
Kalevi Salonen

Todennäköisesti turha toivo, että hallitus poistaisi yksityiset neuvolat. Hallitus riskeeraa vaikka minkä osan kunhan siitä syntyy lisää liiketoimintaa.

Saarikko jo muuten riensi kosiskelemaan rokotusvastaisia. Hän (tai puoluetoimisto) ymmärsi, että moinen ei vaikuttaisi mitään rokotulsia ymmärtävien äänestyskäyttäytymiseen. Sipilän leirissä on hätä, joten jokainen mahdollisuus kerätä pisteitä on käytettävä, vaikka kyse olisi kaksinaismoraalista.

Toimituksen poiminnat