Outi Alanko-Kahiluoto Vihreiden kansanedustaja Helsingistä.

Hallituksen asiakasmaksuesitys on iso järkytys

Sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksut ovat terveyserojen kaventamisessa ja köyhyyden torjunnassa erittäin tärkeässä roolissa. Siksi onkin järkyttävää, että hallituksen eduskunnalle tuoma asiakasmaksuesitys poistaa maksujen välikaton, mikä tarkoittaa pienituloisille paljon sairastaville ihmisille jopa satojen eurojen lisäkuluja vuodessa.

Esityksellään hallitus rankaisee rankimmin yhteiskunnan vähäosaisimpia, jotka päinvastoin olisivat tarvinneet kädenojennusta. Käytännössä maksut uhkaavat nousta erityisesti pienituloisilla vanhuksilla, koska he käyttävät eniten lähiterveysasemia ja niiden terveyskeskuspalveluita.

Esitystä ei voi pitää millään lailla perusteltuna. Esimerkiksi tällä hetkellä asiakas on maksanut lääkärikäynneistä enintään 61 euroa 80 senttiä vuodessa, mutta jatkossa, kun asiakasmaksujen välikatto poistuu, maksuja pitää maksaa maksukaton täyttymiseen saakka eli 683 euroon vuodessa. Onhan tämä järkyttävää, arvoiltaan puistattavaa politiikkaa keskustalta, kokoomukselta ja siniseltä tulevaisuudelta. 

Suomen terveydenhuoltojärjestelmä kuuluu maailman parhaisiin. Suurin ongelma on siinä, että paikoin lääkärille on vaikea päästä ja työelämän ulkopuolella olevat ovat räikeästi huonommassa asemassa kuin työssäkäyvät. Sote-uudistuksen tavoitteena olikin eriarvoisuuden vähentäminen terveydenhuollossa eli terveyserojen kaventaminen. Välikaton poistaminen iskee kuitenkin pahiten niihin ihmisiin, jotka sairastavat eniten. Heidän asemansa tulee tulevaisuudessa vaikeutumaan entuudestaan. Tämä kasvattaa terveyseroja ja yhteiskunnan kustannuksia, kun ihmiset eivät voi hakeutua ajoissa hoitoon vaan päätyvät lopulta erikoissairaanhoitoon ja kenties vuodepotilaiksi. Se on kaikkein kalleinta terveydenhoitoa.

Hallituksen asiakasmaksuesitys on siksi paitsi pettymys myös iso järkytys.

Samaan aikaan hallitus vie eteenpäin sote-esitystä, joka ei puutu millään tavalla terveydenhoitomme suurimpaan ongelmaan, eriarvoisuuteen. Työterveyshuollon piirissä oleva maksaa lääkärikäynneistään jatkossakin 0 euroa vuodessa, kun taas pienitulonen paljon sairastava joutuu maksamaan 683 euroa. Voiko näin suuri eriarvoisuuden lisääminen olla edes perustuslain mukaista? 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

2Suosittele

2 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (2 kommenttia)

Käyttäjän marttivartti3 kuva
Martti Nurmi

Kun hallitusohjelmaa laaditaan ja jos ja kun vihreät on siinä mukana, on kiintoisaa katsoa, mikä on vihreiden arvopohja tässäkin asiassa.

Käyttäjän HelenaSolin kuva
Helena Solin

Tämä hallituksen esitys oli todella niin tyrmistyttävän kyyninen perusteluineen ja ajankohtaan nähden, että täytyi hieraista silmiään.
Maksukatto muuten on niin korkea, että se käytännössä vie joka kuukausi viikon ruokarahat pieneläkeläiseltä.
Eikä ilmaisen lääkkeen piiriin ehdi ikinä ; päinvastoin yhä useampi lääke kallistuu .
Sen lisäksi on kokonaan laskennan ulkopuolella suuri määrä pakollisia terv hoitomenoja , käsikauppalääkkeitä,
hoitotarvikkeita jne.

Toimituksen poiminnat