Rattijuopot pääsevät liian vähällä
Vuosi alkoi suurella surulla. Oman tyttäreni ikäinen pieni tyttö menehtyi rattijuopon ohjaaman auton alle aivan kotimme vieressä. Murhe ja ahdistus on valtava. En mitenkään voi käsittää sitä surua, jonka tytön vanhemmat, perhe ja läheiset joutuvat käymään läpi. Koko naapurustomme myötäelää heidän suruaan vahvasti.
Talossamme asuu monta samanikäistä tyttöä ja liuta muita lapsia. Onnettomuus tuli lähelle meitä kaikkia. Syvä osanottoni kaikille tytön läheisille.
Olen itse yrittänyt käsitellä tapahtunutta lasteni kanssa. Olemme vieneet kynttilöitä tapahtumapaikalle ja puhuneet asiasta. Vain siten voi ahdistusta jotenkin lieventää.
Hallituksen ja eduskunnan vastuulla on kiristää lainsäädäntöä. Ei ole mitenkään oikeustajun mukaista, että rattijuopumuksesta kärähtänyt voi edelleen lähteä liikenteeseen autolla, jossa ei ole alkolukkoa. Itse en myöskään pitäisi liioitteluna alkolukon asettamista kaikkiin autoihin. Suomi on alkoholin ongelmakäytön johtavia maita. Myös lainsäädännön on se tunnustettava.
Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!
Lapsesi vain ahdistuivat siitä, että pakotat heidät kynttilöimään tuntemattoman kuolon paikalle. Ja kyllä, alkolukko on liioittelua.
Ongelmat eivät välttämättä pelkillä alkolukoilla ratkea, ainakaan niillä, jotka toistuvasti joutuvat alkoholia nauttineina kiinni ajoneuvon ratin takaa. Tällainen turman tuottaja tulisi johdattaa hoitoon.Keinovalikoimaa alkoholiongelmaisten ajajien karsimiseksi pitäisi kasvattaa ja lakia koventaa. Sallivuudessa ja pehmokohtelussa on menty liian pitkälle.
Ongelmat eivät ratkea alkolukolla. On vastuun pakoilua jos ajatellaan että alkolukko tepsisi tapajuoppoihin. Miksi AINA oletetaan, että
1) rattijuoppo asentaisi oikeudessa määrätyn alkolukon autoonsa
2) näyttäisi asennuksen katsastusviranomaisille että se on oikein tehty
3) kunnioittaisi annettua ajokieltoa - "eihän autoa ajeta ajokortilla"
4) käyttäisi juuri sitä autoa johon alkolukko on asennettu. "Eihän sellaisella voi ajaa maistissa!"
Rangaistuksien koventaminenkaan ei toimi, koska kiinnijäämisen riski on olematon. Juuri tästä asiasta enemmän omassa aiheeseen liittyvässä blogauksessani: http://kaukinen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/93169-liikenneministerimme-ja-0...
Jos sen alkolukon voisi luotettavasti kalibroida siihen 0,5 promilleen, niin silloin se olisi ihan OK, koska se samalla toimisi ajoon lähtemisen sallijana epävarmoissa tapauksissa. Sen sijaan, jos alkolukko estäisi hyvin nukutun yön jälkeen työhön tai tärkeään tapaamiseen lähdön siksi, että edellisillan asiakastilaisuuden jäljiltä olisi vielä 0,1 promillen alkoholijäämä verestä mitattavissa, niin se saattaisi aiheuttaa monenlaisia ongelmatilanteita.
Sen sijaan mielestäni esimerkiksi reittilentokoneisiin voisi hyvin asentaa alkolukon. Aikoinaan kärähti Helsingin kentällä lähes parin promillen humalassa koneen ohjaimistoon mennyt saksalainen pilotti ja kun pakollista puhallustestiä ennen lentoon lähtöä peräänkuulutettiin, niin joku lentäjien järjestön edustaja totesi, että "sellainen olisi aivan liioiteltua". En ymmärrä mitä ongelmaa siihen voisi sisältyä.
Emme me näillä lukitsemisilla mihinkään päästä.
Tai että pannaan tupakit piiloon!
Keräisivät vaikka veron!
Hallituksen mielikuvitus varmaan löytää sopivan summan.
Löysihän se mediamaksuunkin.
Maksaa pitää vaikka olis kuuro tai sängyn pohjassa makaava telkkariton/radioton.
Joku sopiva summa vaan kaikilta autollisilta ja jos rattijuoppoudesta käryää niin summa=sakko olis niin moninkertainen, että sen vähän aikaa nahoissaan tuntee.
Jos käryää toisen kerran niin sit vaan auto pois!
Ne, jotka osaavat käyttäytyvä, ts. eivät syyllisty rattijuopumukseen, he voivat vaik veroehdotusta tarkistaessan miinustaa pois sen maksamansa veron/vuosi.
..
Ja jos juopunut ajaa päälle ja tappaa jonkun, niin vankilaan vaan semmonen!
Kyllä nyt on niin, että hyssyttely alkoholin kanssa on vihdoin lopetettava.
Varsinkin kun se liittyy autoiluun.
Turhaa lepertelyä mistään "alkolukoista" ja "0,2" promillerajoista.
Kyllä promillerajan on oltava selkeä nolla.
Tätä tehostetaan kovemmilla rangaistuksilla.
Kuinka paljon sallimme vielä lapsiemme ja lastenlapsiemme murhia, ennen kuin lähdemme yhteiseen kansanliikkeeseen päättäjien ahdistamiseksi selkeään, elämää ja lähimmäisyyttä kunnioittavaan päätöksentekoon.
Alkoholihaittojen kustannuksista olisi myös puhuttava paljon selkeämmin.
Suomessa ei hyssytellä alkoholin kanssa, vaan yhteiskunnan ilmapiiri on miltei kaikkiin muihin maailman maihin nähden sangen negatiivinen ja tuomitseva. Pitkälti juuri sellainen kuin y.o. kommentttisikin.
Miksi promillerajan pitäisi olla nolla, kun alle 0,5 promillea veressään autoa kuljettavat henkilöt eivät tilastojen mukaan aiheuta yhtään sen enempää onnettomuuksia tai riskitilanteita kuin nollan promillen kuskitkaan? Testiolosuhteissa heidän ajotaitonsa sen sijaan on tarkkuuden ja keskittymisen suhteen osoittautunut nollan promillen kuljettajia paremmaksi.
Päähuomio tulee keskittää liikenteen vaarantamiseen, liikennerikkomuksiin ja vastuuttomuuteen liikenteessä. Ei laboratoriotesteihin. Pari kolme promillea veressään rattiin lähtevä kuljettaja ei piittaa siitä onko lain mukaan rajana nolla, 0,2, 0,5 tai 0,8. Hän tekee mitä tekee.
Nollaksihan se promilleraja saadaan sillä, että kielletään yksityisautoilu. Näin toimittaisiin siis edistyksellisesti ennaltaehkäisymielessä eikä pelkällä keppilinjalla. Olisi samalla myös aikamoinen ympäristöteko.
Terveisin Kalevi Kämäräinen
On alkanut taas poliitisten irtopisteiden keräys. Jeesustelu ja myötäsuremisella ei näy loppua...
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/ministerit-pakollinen-alkolukko-heti-t...
Sama toistuu vuodesta/tapauksesta toiseen ja mikään ei muutu!
Ylläolevasta linkistä löytyy esim. nyk. oikeusministerin lausunto:
"– Toivon, että uusi valvontarangaistus auttaa. Siihenhän liittyy päihteettömyys ja mahdollisuus päihdekuntoutukseen. Rattijuopot tarvitsevat juuri päihteettömyyttä ja hoitoonohjausta, Henriksson sanoo."
Eli käytännössä vähäisetkin linnareissut loppuu, ei muuta kuin panta jalkaan ja takaisin kotiin...
Alkolukon yleistyminen voisi auttaa joissain tapuksissa, mutta kannattaa musitaa, että silloin hoidetaan vain oireita. Ongelma ei nimittäin ole täysin itsenäinen vaan se on osa suurempaa kokonaisuutta nimeltä alkoholismi. Alkoholismin ennaltaehkäisyä ja alkoholismin hoitoa pitää kehittää ja niihin pääsyä parantaa.
Suurin osa rattijuopoista ajaa ns. 100e autoilla. Eivät he ala hommaamaan mitään kalliita alkolukkoja niihin. Uusi auto alle ja meno jatkuu...
Eivätkä he mihinkään hoito-ohjelmiin lähde. Paras "katkohoito" heille on vankila, vaikka nekin pyritään edellisen ja nykyisen hallituksen tahoilta poistamaan Suomesta.
Ja vihreiden linjahan on ollut tuomioiden alentaminen...
"Itse en myöskään pitäisi liioitteluna alkolukon asettamista kaikkiin autoihin."
Eli olisit valmis romuttamaan eräänä oikeusvaltion kulmakivenä pidetyn syyttömyysolettamaperiaatteen kokonaan ja pitämään kaikkia autoilijoita oletusarvoisesti rattijuoppoina siksi, että heistä hyvin pieni osa syyllistyy humalassa ajamiseen?
Oletko sinä fasisti?
Oletko etääntynyt todellisuudesta vai kalastatko vain halpoja poliittisia irtopisteitä? 1200 henkeä kuolee vuosittain liukastumalla ja kaiken kaikkiaan Suomessa kuolee 135 henkeä päivässä. Heistä jokainen on jollekin tärkeä, vaikka heistä ei olekaan saatavissa mitään hyötyä lööppeihin tai poliittiseen avautumiseen.
Miksi glorifioida rattijuoppoa? Hän on tavallinen päihdeongelmainen rikollinen ja tuomittakoon sen mukaan. Ei hän kaipaa senkään vertaa julkisuutta kuin raitiovaunun kuljettaja joka tappaa täysin sivullisen jalankulkijan.

Kommentoi 13 kommenttia